|
Namika Lahti kohtaa keskiviikkona vierasparketilla kivikovan ToPon. Kyseessä on joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Kaksi aikaisempaa koitos ovat päättyneet kotivoittoon.
Lokakuussa ToPo voitti legendaarisessa Kisahallissa lahtelaiset tiukkojen vaiheiden jälkeen 73-69. Kauden toisessa kohtaamisessa Namika maksoi velan takaisin ottamalla Lahden Urheilutalolla voiton 93-92. Kaikki siis viittaa siihen, että luvassa on tiukka vääntö sarjapisteistä. ToPo majailee tällä hetkellä taulukossa kolmantena ja hamuaa pudostuspelien kotietua. Namika taistelee puolestaan kynsin hampain paikasta kevään ratkaisupeleihin. Hallitsevat Suomen mestarit ovat tällä hetkellä kiinni viimeisessä play-off -paikassa. Pykälää ylempänä viilettää Uudenkaupungin Korihait ja niskaan hengittää Joensuun Kataja. Namika ylsi edellisellä kierroksella kotivoittoon juuri Korihaiden isäntänä. ToPo puolestaan otti voiton Kauhajoen Karhun vieraana. Namika on vieraskentällä ollut luvalla sanoen kehno. Neljätoista vierasottelua on tuonut pistepotin ainoastaan kolme kertaa. Namikan otteet ovat olleet pelistä toiseen aikamoista vuoristorataa. Joukkue pystyy parhaimmillaan jopa loistavaan suorittamiseen, mutta säkenöintiä seuraa valitettavan usein sysimustia hetkiä. Namika on tällä kaudella onnistunut hyökkäyspäässä melko mukavasti, mutta joukkueena puolustaminen on tökkinyt aika-ajoin pahasti. Pilkahdus paremmasta nähtiin sunnuntaina, kun Namika puristi Korihait ahtaalle. Lahtelaisten isona heikkona kohtana puolustuspelaamisessa on ollut pallottoman pelaajan vartiointi. Kovia pelimiehiä vilisevä ToPo on lahtelaisten toimesta saatava kuriin juuri tuolla osa-alueella, väheksymättä esim. Obie Trotterin 1 vs.1 taitoja. Namika on parhaimmillaan, kun se saa hengen päälle ja pääsee juoksemaan nopeita- ja puolinopeita hyökkäksiä. 5 vs.5 puolenkentän pelissä on ajoittain suuria vaikeuksia. Lahtelaisten takamies Ricky Hickman on sarjan pistetilaston ykkönen. Pallonmenetyksiä tulee miehelle kuitenkin jossain kohti peliä liikaa. Pallosta huolehtiminen onkin lahtelaisten yksi keskittymisen kohde.
ToPo – Namika Lahti, keskiviikkona Töölön Kisahalli, klo 18:30
Namikan seuraava kotiottelu: Namika – Pyrintö, lauantaina 6.2.2010, klo 18:30
|