|
Namika Lahti ei kyennyt kaunistelemaan vierassaldoaan ToPon vieraana keskiviikkona. Helsinkiläiset puristivat viimeisten minuuttien aikana lujempaa kuin Namika ja korjasi sarjapisteet 109-96 kotivoitolla.
Namika pelasi erittäin hyvää hyökkäyspeli kamppailun viimeisiä hetkiä lukuunottamatta. 96 tehtyä pistettä kertovat, että sillä osastolla ei ollut valitettavaa. Puolustuksessa vain yksinkertaisesti on joukkueen ongelmat tällä hetkellä. ToPo heitti hurjilla prosenteilla pelitilanneheittonsa ja ansaitsi voiton. - Tällaisella hyökkäämisellä kaatuisi monta muuta joukkuetta. Puolustuksessa on kehittymisen paikat. Olimme koko ajan hyvin pelissä mukana, mutta lopussa sössimme. En osaa nyt ihan vielä sanoa miten me hyökkäsimme lopussa, mutta täytyy katsoa peli nauhalta uudestaan. Roopen Suonion virhetilin täyttyminen oli takaisku. Monipuolisuus katosi hyökkäämisestämme, Namikan päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi. Namika johti ottelua pariin otteeseen jo kymmenellä pisteellä, mutta aina ToPo tuli mukaan peliin. Toisella puoliajalla ToPon maajoukkuemies Samuel Haanpää oli kaukoheitoissaan täydellisen tarkka. Miehen kolmosilla isännät karkasivat pieneen johtoon. Namika tuli vielä mukaan taisteluun, kunnes viimeisen kolmen minuutin aikana homma tyssäsi lahtelaisvinkkelistä pallonmenetyksiin. Namikan amerikkalaisista Ricky Hickman (27/3) ja Corey Rouse (21/12) onnistuivat mukavasti. Kolmas amerikkalainen Ray Nixon oli tavallisuudesta poiketen epätarkka heittopelissään. Mies heitti pelitilanneheitonsa 3/13. O kuitenkin huomionarvoista, että Nixon piti kivikovan Corey Smithin kymmenessä pisteessä. Namikan lahtelaiskaarti oli oivalla pelipäällä myös hyökkäyskorilla. Pasi Pekkola, Roope Suonio ja Ville Vesala kirjauttivat pistesarakkeeseen kaksinumeroiset luvut. ToPon tehokkaimmat olivat Obie Trotter ja Tyray Pearson. Molemmat heittivät 24 pistettä.
Namikan tilastoja: Nixon 8/4 Rouse 21/12 Hickman 27/3 P.Pekkola 16/0 Suonio 14/5 Vesala 10/0
|