Sarjakärki Namikan vieraaksi

5.2.2010

Lauantaina on taatusti tunnelmaa Lahden Urheilutalolla, kun Korisliigaa koko kauden dominoinut Tampereen Pyrintö saapuu voittoputken jatko mielessään Namikan vieraaksi. Pyrintö on kärsinyt tällä kaudella tappion ainoastaan viidesti. Keskinäiset ottelut ovat olleet tamperelaisten heiniä, sillä molemmat aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet Pyrinnön voittoon yli kymmenen pisteen marginaalilla.

Namika Lahti jaksoi keskiviikkona taistella ToPon vieraana noin 37 minuuttia, kunnes puhti loppui ja tuloksena oli vierastappio. Pyrintö on puolestaan jättänyt parketin voittajana neljässä viimeisessä kamppailussa. Viimeisempinä tamperelaisten käsittelyssä pehmeni Kauhajoen Karhu selvästi lukemin 106-85.
Pyrinnön syömähampaat löytyvät ehdottomasti sen amerikkalaistriosta Chris Hester, Damon Williams ja Kenneth Lowe. Tamperelaisten suomalaisista amerikan apuja parhaimmin tukee takamies Antero Lehto, iso mies Olli Ahvenniemi sekä koviin ratkaisuihin kykenevä Jesse Niemi.
Namikan tehot ovat levänneet myös pitkälti amerikkalaispelaajien harteilla. Ricky Hickman, Corey Rouse ja Ray Nixon kuuluvat sarjan ehdottomaan eliittiin. Namikan lahtelaispelaajat pystyvät parhaimmillaan mainioihin peliesityksiin, josta mainiona esimerkkinä käy keskiviikkoinen ToPo-peli.
Pasi Pekkola on tehtaillut pisteitä yli kymmenen keskiarvolla. Herrat Roope Suonio ja Ville Vesala heittivät molemmat Kisahallissa ToPoa vastaan kaksinumeroiset pisteluvut.
Namika tarvitsee lauantaina kotiyleisön tuen ennen kaikkea puolustuspäässä, missä joukkueen suurimmat vaikeudet löytyvät. Onnistumiset puolustuspäässä ruokkivat käytännössä automaattisesti huikeita hyökkäyspään suorituksia.

Namika – Pyrintö lauantaina, normaalista poiketen, kello 18:30 Lahden Urheilutalolla.