Historia

• Perustettiin 1898 Viipurissa, mikä menetettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen

• Siirryttiin Lahteen 1947

• Koripallotoiminta alkoi vuonna 1950

• Vuonna 1957 Lahden NMKY onnistui nousemaan mestaruussarjaan. Joukkue pelasi yhtäjaksoisesti sarjassa vuoteen 1967, (parhaimmillaan sijoitus oli neljäs).

• Pyörätuolikoripalloilu aloitettiin 1989

• Lahden NMKY voitti Suomen Cupin vuonna 1989, vaikka pelasi tuolloin ensimmäisessä divisioonassa

• Lahden NMKY palasi mestaruussarjaan vuonna 1990

• Joukkue sijoittui viidenneksi kaudella 1993-1994

• Joukkue sijoittui viidenneksi kaudella 1994-1995. Samana vuonna irtosi Suomen Cupin voitto.

• Joukkue voitti hopeaa kaudella 1995-1996

• Joukkue sijoittui kuudenneksi kaudella 1996-1997

• Joukkue sijoittui kuudenneksi kaudella 1997-1998

• Joukkue sijoittui viidenneksi kaudella 1998-1999

• Ensimmäinen Suomenmestaruus voitettiin kaudella 1999-2000

• Kaudella 2000-2001 joukkue voitti pronssia SM-sarjassa ja vei myös Suomen Cup-mestaruuden

• Kaudella 2001-2002 joukkue saavutti historiansa toisen hopeamitalin

• Kausi 2002-2003 muistetaan loukkaantumisten vuotena. Erittäin vaikean kauden päätteeksi joukkue kuitenkin säilytti SM-sarjapaikkansa karsintasarjan kautta.

• Kaudella 2003-2004 Namika voitti SM-hopeaa

• Kausi 2005 loppui ensimmäiselle playoff-kierrokselle Katajaa vastaan.

• Kaudella 2006 kausi katkesi pronssiotteluun Honkaa vastaan.

• Hopeamitali kaudella 2007.

* SUOMEN MESTARI 2009